Uutisia
Laulun lähettiläänä Pohjois-IrakissaVierailin toukokuussa Irakissa. Opetin klassista laulua Arbilin musiikkikorkeakoulussa, sekä esitin suomalaisia lauluja Irakin Kurdistanin kulttuuriministeriön järjestämässä juhlatilaisuudessa.
Kuinka ihmeessä sinne maailman paikkaan päädyin?
Kapellimestari Pekka Haapasalo soitti minulle huhtikuussa. Hän kysyi lähtisinkö keikalle Kurdistaniin. Täytyy myöntää että sivistyksessäni oli tällä kohtaa aukko, enkä ollut varma missä Kurdistan on. Vastasin myöntävästi. Pieni pelko valtasi minut, kun minulle selvisi että olimme matkustamassa Pohjois-Irakiin!
Matkan tarkoituksena oli viedä Irakin Kurdistaniin suomalaista taidetta ja kulttuuria, sekä luoda suhteita näiden kahden kansan välille. Matkaa järjesti Irakin puolelta kulttuuriministeriö, Suomen puolelta kulttuurijärjestö Kiila. Seikkailuun mukaan lähtivät kirjailija-toimittaja Ville Ropponen, kirjailija-animaatiotaiteilija Katja Kettu, mediataiteilija JP Kaljonen, käsikirjoittaja Timo Kallio, tutkija Marko Juntunen sekä kirjailija Yousif Haddad. Suomalaista musiikkia edustimme kaksin Pekka Haapasalon kanssa.
Vasemmalta ylärivissä Timo Kallio, Marko Juntunen, Pekka Haapasalo, Diler Parwez, Aza Dartash, Yousif Haddad. Alarivissä Maarit Aura, Katja Kettu, Nawzad Polis Hakim ja Ville Ropponen. Kuva JP Kaljonen.
Irakin Kurdistan sai autonomian vuonna 1991. Kurdistan kokonaisuudessaan on vaikeasti määritettävä alue Irakin, Iranin, Turkin, Armenian ja Syyrian valtioiden sisällä. Kurdit elättelevät toivetta omasta, yhtenäisestä valtiosta. Saddam Husseinin aikana kurdinkielinen opetus oli kielletty Irakissa. Kurdien kulttuuri kaikenkaikkiaan oli pannassa. Husseinin hallinnon kaaduttua kurdit ovat halunneet tuoda esiin omaa kulttuuriaan ja luoda suhteita ulkomaailmaan.
Perillä Arbilissa vaikutti siltä että huoleni turvallisuudesta oli ollut aiheetonta. Kentällä meitä oli vastassa toimittajia, kameramiehiä, kulttuuriministeriön työntekijöitä sekä kolme farmariautoa kuljettajineen. Meidät kuljetettiin kaupungin parhaaseen hotelliin. Ministeriön miehet seurasivat jokaista askeltamme hotellin ulkopuolella koko matkan ajan.
Irakin levottomuudet eivät näkyneet millään lailla Arbilin katukuvassa, jollei lasketa sitä että jokaisen hotellin, viraston, puiston ja muun vastaavan tilan edessä vartioi pyssymies.
Terrorismi rehottaa eritoten pääkaupungissa Bagdadissa. Noin tunnin ajomatkan päässä Arbilista olevassa Kirkukissa on myös jatkuvasti pommituksia. Syynä on kamppailu alueen laajoista öljyvaroista.
Alkuosa matkasta kului minun osaltani edustaessa erilaisissa tapaamisissa. Monet kahvit ja teet tuli juotua pukuherrojen kanssa. Ehdimme myös retkeillä ja tutustua paikallisiin nähtävyyksiin. Vierailimme muunmuassa Ankawan, Akren, Shaqlawahin ja Bekhalin kaupungeissa. Erityisen tarmokkaasti meille esiteltiin kurdikulttuuria; musiikkia, käsitöitä ja niin edelleen.
Matkan loppupuolella pääsin hommiin. Opetin kahtena päivänä Arbilin taideakatemiassa, joka on osa Salahaddinin yliopistoa. Kurssilleni tuli reilusti innokkaita oppilaita, veikkaisin että heitä oli kolmisenkymmentä. Yksikään oppilaista ei ollut klassisen laulun, eikä ylipäätään laulun päätoiminen opiskelija. Koko akatemiassa ei opeteta laulua. Syy on se että akatemiasta puuttuu laulunopettaja. Saksofonin soiton opettaja Niaz Zangana, joka toimi tulkkinani, painotti että eri instrumenttien opettajista on pulaa. Taideakatemia on perustettu vasta vuonna 2004.
AuraNiaz Zangana ja Maarit Aura.
Kulttuurimininisteri Falakaddeen Kakeyea haastatellut Ville Ropponen kirjoittikin omassa artikkelissaan näin: "Saddamin aikana kurdien ei sallittu opiskella korkeakouluissa. Siksi esimerkiksi taideoppilaitoksiin on yhä vaikea löytää kurdisyntyisiä opettajia, joilla on riittävä koulutus. Korkeakoulut kärsivät materiaalipulasta, eikä opetustiloja ole riittävästi" (Kurdikulttuuri ponnistaa Irakissa).
Irakin Kurdistanin musiikkikoulutuksessa riittäisi työmaata pedagogeille!
Innokkaita laulajia ryhmässä oli, eräs heistä oli jopa paikallinen pop-tähti. Mietin kuinka kaikki halukkaat pääsisivät osalliseksi ja saisivat jonkinlaisen kosketuksen klassiseen laulutyyliin. Päätin pitää päivän aluksi luento-osuuden ja sitten laulattaa ääniharjoituksia koko porukalle. Ryhmäopetuksen jälkeen antaisin yksityisopetusta, jota halukkaat saivat jäädä seuraamaan.
Ensimmäisellä luennolla kerroin muunmuassa klassisen laulumusiikin historiasta. Puhuin eri osa-alueista, kuten lied-musiikista, oratorioista ja oopperasta, joissa klassista laulutyyliä käytetään. Selitin äänenmuodostuksen perusperiaatteet ja valotin hieman anatomiaa. Seuraavan päivän luennolla puhuin oopperan änityypeistä, oopperarooleista ja muusta oopperaan liittyvistä asioista. Oppilaat seurasivat innokkaasti ja heillä oli paljon kysymyksiä.
Länsimainen klassinen laulu oli oppilaille aivan uusi ja lähes ennenkuulumaton asia. Oli hauska seurata oppilaiden reaktioita kun näytin heille mallia. Kasvoista pystyi lukemaan uteliaisuutta, innostusta sekä jopa huvittuneisuutta.
Ensimmäisenä päivänä oppilaat ujostelivat hieman yksityisopetusta. Toisena päivänä taas aika ei riittänyt kaikkien halukkaiden opettamiseen. Vain yksi tyttö uskaltautui laulamaan yksin.
Opetin oppilaita lähinnä ääniharjoitusten kautta, koska he eivät uskaltaneet tarttua kokonaisiin lauluihin. Vieraat kielet ja tyyli tuntui heistä liian suurelta haasteelta. Eräs nuori mies harjoitteli Vaccajn vokaliisin 1b, ja kajautti Semplicetta tortorellan läpi oikein komeasti ja hyvällä italian kielellä.
Moni oppilas halusi esittää minulle laulun omalla, itämaisella tyylillään. Kuuntelin laulut kiinnostuneena. Olisi hienoa tutustua kyseiseen laulutyyliin paremmin. Jäin miettimään muunmuassa kuinka nopeat korukuviot ja trillit tuotetaan. Melkoista muljeerausta kurkunpäällä se tuntuu olevan. Sikäläinen äänenkäyttö ollee lähempänä länsimaista pop/viihde-tyyliä kuin klassista laulua.
Useat oppilaistani saapuivat seuraamaan konserttiamme, mikä lämmitti suuresti mieltäni. Esitimme Pekka Haapasalon kanssa Kuulan, Sibeliuksen, Hannikaisen ja Merikannon sävellyksiä sekä suomalaisia kansanlauluja. Vastaanotto oli innostunut. Useat ihmiset tulivat konsertin jälkeen sanomaan etteivät ole koskaan kuulleet sellaista musiikkia. Minulle uutta oli paikallinen konserttikäyttäytyminen. Kuulijat juttelivat keskenään musiikin soidessa ja lampsivat edestakaisin. Aloin ymmärtää miksi eteeni asetettiin mikrofooni kun saavuin lavalle.
Naimisiin itseään vanhemman miehen kanssa vain 13-vuotiaana!
Yksi asia mitä tarkkailin oli tasa-arvo ja sukupuoliroolit. Mielessäni on aina elänyt käsitys lähi-idän arabimaista paikkana joissa naisilla ei ole juuri ihmisarvoa. Emme harmikseni päässeet tutustumaan paikallisten kotioloihin, mutta yritin tutkia tilannetta muilta osin.
Työelämässä naisia ei juuri näkynyt. Huomasin joitakin käsityöläisnaisia sekä yhden ravintolanpitäjän. Hotellin työntekijöissä ei ollut naisia. Siivoojina toimivat nuoret pojat ja receptionisteina hieman vanhemmat.
Musiikin opiskelijat edustivat molempia sukupuolia. Esiintyvissä ammattimuusikoissa näin vain miehiä, lukuunottamatta yhtä naislaulajaa. Kulttuuriministeriö on käynnistänyt ohjelman, jonka tavoitteena on saada maahan laulajia, erityisesti naislaulajia. Ohjelma on ilmeisesti toiminut sillä esiin on noussut noin 50 lupaavaa laulajatarta. Nämä naiset ja heidän perheensä ovat joutuneet häirinnän ja moralisoinnin kohteeksi. Tuntemattomat ihmiset ovat tulleet heidän koteihinsa ja pyytäneet naisia lopettamaan pelleilyn.
Hassu kokemus oli vierailu harrastelijateatterin harjoituksissa. Paikalla oli parisenkymmentä teatteriharrastajaa, kaikki parikymppisiä miehiä! Suomessahan tilanne on päinvastainen. Kysyin eräältä miehistä missä kaikki naiset ovat. Mies kertoi että he kyllä haluaisivat naisia mukaan toimintaan, mutta naisten perheet eivät salli heidän harrastaa teatteria.
Kaupungilla silmäilin pukeutumista. Markkina-alueella liikkuessa suurimmalla osalla naisista oli päät huivitettuna ja pitkät koltut yllä, mutta burkhia joissa kasvotkin ovat peitettynä, näkyi harvaksenltaan. Akatemialla noin puolet nuorista naisista kulki farkuissa ja t-paidassa, lopuilla oli yllään pitkä mekko ja päässään huivi. Yhtään lyhyttä hametta tai hihatonta toppia en nähnyt vaikka lämpötila oli koko ajan yli 40 astetta. Shortsejakaan ei näkynyt, naisilla eikä miehillä.
Itse halusin testata paikallisten suhtautumista kesäasuiseen, eurooppalaiseen naiseen ja kuljin kaupungilla polvipituisessa hameessa ja hihattomassa paidassa. Reaktiot olivat vaihtelevia mutta erittäin peittelemättömiä. Minua tuijotettiin kuin avaruusoliota. Eräs mies pyysi minua vaimoksi pojalleen. Toinen mies sylkäisi perääni. En tiedä mitä olisi tapahtunut jos olisin liikkunut yksin.
Matkan mielenkiintoisimpia hetkiä oli kun pääsin kolmeen otteeseen keskustelemaan paikallisen ihmisoikeusjärjestön johtajan, Bayan Hasan Omarin, kanssa. Bayan oli eloisa keski-ikäinen nainen. Hän halusi keskustella kanssamme suomalaisesta tasa-arvosta. Bayan kertoi meille Irakin tilanteesta. Hänen mielestään tasa-arvo tilanne on huono, mutta pieniä parannuksia on saatu aikaan. Yksi parannuksista on se, että mies ei voi enää ottaa toista vaimoa ilman ensimmäisen vaimon suostumusta. Tosin ensimmäisen vaimon haluttomuus jakaa miehensä antaa miehelle oikeuden erota ensimmäisestä vaimosta. Bayan itse oli mennyt naimisiin itseään vanhemman miehen kanssa vain 13-vuotiaana. Hän kertoi kokemuksen olleen erittäin surullinen.
Niaz Zanganan mielestä asiat ovat muuttuneet, moniavioisuus ei ole enää yleistä.
Eräs toinen paikallinen mies kertoi minulle että nainen ei voi mennä yksin ravintolaan. Yksinäistä naista ravintolassa pidetään huonona naisena ja hänet käännytetään pois. Mies kertoi myös että seksi ennen avioliittoa on kiellettyä, — naiselle. Jos mies huomaa ettei nainen avioiduttuaan olekaan neitsyt, mies ottaa pikaisen avioeron. Ennen vanhaan tällaiset naiset kuulema tapettiin. Yhteiskunnan ja suvun hylkäämät, ”langenneet” naiset, päätyvät usein työskentelemään bordelleihin, joita Arbilistakin kuulema löytyy. Kaksinaismoraali kukoistaa.
Länsimaisiin naisiin tunnutaan suhtautuvan hieman erilailla, heitä ihaillaan. Huomasin että saimme Katjan kanssa erityiskohtelua. Meille annettiin hotellin parhaat sviitit ja meille osteltiin lahjoja. Toisaalta meitä vahdittiin erityisen tarkasti. Pelättiin kidnappausta. Tunsin olevani häkissä.
Matka oli mielenkiintoinen kokemus, mutta kieltämättä Tukholman lentokentälle oli erittäin kotoisaa saapua.
Toivon että oppilaisiin tarttui laulun ilo, ja kurdien mieleen jäi kuva suomalaisesta musiikista ja taiteesta.
Artikkeli on ilmestynyt Laulupedagogissa joulukuussa 2009.
[26.01.2010]
